Tökkii, tökkii, tökkii, tökkii

in #suomi5 years ago (edited)

Kyllä nyt taas jotenkin tökkii niin kamalasti.

Steempeak ei aina anna päivittää kommenttia tai editoitua postausta. Ja upvouttaaminen kestää välillä kamalan kauan. Uusi postaus ei aina julkaisun jälkeen näy heti, vaan oman blogin etusivu täytyy ensin päivittää, ennen kuin näkyy mitään.

Pitäis saada yhdeltä yhteistyökumppanilta vastauksia tulevien töiden, tai niiden töiden suunitelmien muutoksiin. Mutta koska deadline ei ole ihan vielä, eihän siihen jaksata vastata. Siihen vastataan vasta sitten kun itse työn alkamiseen on enää pari tuntia jäljellä. Silloin on tietysti vielä "ihan vain muutama pikku juttu" eli kuusisataakuusikymmentäkuusi muutosehdotusta.

Kerran olen jättänyt tekemättä muutokset koska omasta mielestäni oli jo liian myöhäistä muuttaa mitään. Siitä seurasi jääkausi ja hirvittävä riita siitä, miten en osaa lainkaan joustaa. Alkuasetelma oli samanlainen kuin nyt. Kaksi kuukautta aikaa sopia asioista ja kaikki tehdään viimeisen viikon aikana. Ja sitten vielä ne "pari ihan pikkujuttua" viimeisen parin tunnin aikana.

Blaaah.

Meidän kerrostalossa on menossa hissiremppa ja lisäkerrosten rakentaminen. Melu on aikamoinen aina kun porataan. Ja eihän sitä mitään muuta tehdäkään kun porataan. Ja koska melu tulee rakenteita pitkin, ei mitkään kanamunakennot tai ryijyt seinillä auta. Pitäisi rakentaa huone huoneen sisälle jos haluaa melusta oikein kunnolla eroon.

Harmi, että teen suurimmaksi osaksi kotona töitä. Ja lähes kokoajan pitäisi pystyä kuuntelemaan musiikkia. Mikä ei tietystikään kuulu, aina silloin kun porataan, vaikka kuinka laittaisi kotisterkkojen äänenvoimakkuuden täysille. (Enkä edes voi laittaa täysille, koska kuuroutuisin.) Kun timattiporalla joku poraa kiveä rappukäytävässä, niin ei sitä sitten muuta tarvitsekaan kuunnella. Voi kissaressut.

Mutta ei kuulemma saa valittaa. Asioille joille voi tehdä jotain, ei kannata valittaa, koska niille voi tehdä jotain. Ja asioille joille ei voi mitään, ei kannata valittaa, koska kun niille ei kerran voi mitään niin... Niin.

Mutta kyllä se aika hitokseen vaan ottaa päähän. Kun ei pysty tekemään töitä, enkä pysty omaa työmaatani oikein mihinkään kahvilaankaan läppärin kera muuttamaan.

Eikä siinä mitään, voishan sitä työt aina tietysti lopettaa ihan kokonaan, kun ei kerran siihen useimmiten pysty. Kyllä mä voisin pitää parin vuoden tauon töiden tekemisessä. Yrittämisestä. Mutta kun tykkäisin kuitenkin esim. sellaisesta pikkujutusta kuin syöminen.

Kaksi kuukautta takana.

Hermot ihan riekaleina.

Enää pari vuotta jäljellä.

Että kyllä sitä pienemmästäkin tulis murhanhimoiseksi.

Saatikka tästä.

Liitänpä tähän tekstin loppuun vielä pari musavideota joilla ei tietystikään ole taaskaan mitään tekemistä äsken kirjoitetun aiheen kanssa.


Thanks a buch for coming here non Finnish speakers, here's the above songs message translated for you very loosely:
"So so and so so
Again, I was fooled
Yes yes and yes yes
I am so fucking pissed off"


Oh, you are still here non Finnish speakers, again here's the above songs message translated for you very loosely:
"Stuff that positive thinking to your ass
I'll stay far away of your crisis groups
Don't push me to therapy
Pour more shit on my neck
I am so fucking pissed off
From morning till night
Fuck, it's all useless
I am so fucking pissed off"

On muuten aika vaikeaa kääntää laulun sanoja. Onneksi en sentään tee sitä työkseni. Eikä sitäpaitsi vituttaa sanalle ole kunnollista englanninkielistä vastinetta.

Hyvää perjantaita ja viikonloppua!

J.K.
Ainiin ja jos nyt ei ihan kuitenkaan vituta, niin ainakin ihmetyttää että mihin kaikki loput suomalaiset on kadonneet? Muutama uskollinen täällä pyörii, ihanaa että edes te, mutta missä ne kaikki loput? Huhuu!!!!!!?

Ihan noin vaan muutaman mainitakseni:
@hannihealth, @tonsbe, @kapteeni, @pauliinapohtii, @sijoittaja, @happimoose, @momone, @kanttiadvanture, @twolittlebirds, @rahamies, @pikkumyy, @darja59, @lindiry, @markos86, @meandyou, @velihenrik, @jasmink, @eetu.leinonen, @sulimur.

– Mis oot?
– Voikkonää olla?
– Onks paha paikka?

Sort:  

Ainiin ja jos nyt ei ihan kuitenkaan vituta, niin ainakin ihmetyttää että mihin kaikki loput suomalaiset on kadonneet?

Nii, missäköhän ne on?

Niin, mitä parempaa tekemistä muka voi olla kuin Steemitin päivittely ja kommenttien heitto perjantai iltana? Tai minään iltana, aamuna, päivänä, yönä.

Satuin muuten vaan logata sisään HappiMoose tililleni (kakkostili, @islanderman tulee ekana XD ) ja heti oli tullut huutoa :D Ajattelin yrittää investoida vähän aikaa pelaamiseen niin ehkä me saadaan vähä matskua Dtuubiin! Mutta kiitos kun kysyt, kaikki on ok! XD
Ja ymmärrän sun vitutuksen! Muuta saareen...

Saari oiskin kiva paikka! Missä ei ois ainuttakaan naapuria jotta ainut joka vois joskus metelöidä olisin minä itse. Koska oma meteli ei ole ikinä paha juttu, ainoastaan se toisten meteli.

En tiennytkään että sulla on onnellinen hirvi kakkostilinä. :D Joka päivä oppii jotain uutta. Sunkin pitää opetella laittamaan jotain säännöllisesti joka tilille mitä sulla on, niin muut täällä olijat on siinä harhaluulossa että täällä ois oikein hirrrrrrveen paljon ihmisiä. Onnellisia hirvi-ihmisiä. :D

Thank you so much for sharing this amazing post with us!

Have you heard about Partiko? It’s a really convenient mobile app for Steem! With Partiko, you can easily see what’s going on in the Steem community, make posts and comments (no beneficiary cut forever!), and always stayed connected with your followers via push notification!

Partiko also rewards you with Partiko Points (3000 Partiko Point bonus when you first use it!), and Partiko Points can be converted into Steem tokens. You can earn Partiko Points easily by making posts and comments using Partiko.

We also noticed that your Steem Power is low. We will be very happy to delegate 15 Steem Power to you once you have made a post using Partiko! With more Steem Power, you can make more posts and comments, and earn more rewards!

If that all sounds interesting, you can:

Thank you so much for reading this message!

Coin Marketplace

STEEM 0.26
TRX 0.11
JST 0.033
BTC 64359.90
ETH 3105.50
USDT 1.00
SBD 3.87